Pelkäätkö sinä? Minä pelkään.

Pimeä pelottaa, vaiko omat ajatukset?

Välillä tuntuu tosi tyhmältä, kun tajuaa pelkonsa. Mä pelkään päivittäin. En hysteerisesti, mutta tiettyjä asioita. Onneksi olen myöntänyt pelkoni itselle. Sen jälkeen ne voi kohdata.

Lapsena pelkäsin kiusaamista ja aloin pelkäämään "isoja poikia". Kartoin poikia/miehiä. En tiedä mitä heissä pelkäsin: Huutamista? Fyysistä koskemista? Uhkailua? Pelkäsin ja kai pelkään edelleen.

Lapsena minua pelotti myös pimeä, kuolema, ufot ja koirat. Oli yölamput, ahdistavia ajatuksia, painajaisia ja fyysistä pelkoa. Onneksi nykyään voin jo nauraa monille peloilleni. Ne ovat takana. Silti edelleen etenkin pimeällä, olen usein varuillani ja kai mielikuvitukseni keksii jotain pelkäämistä. Etenkin öisin.

Olen koittanut kohdata pelkojani. Mummolan vintti pelotti minua ihan kamalasti. Se oli kaikkein hirvein paikka mitä tiesin. Olin siellä usein ja sieltä täytyi aina hakea patjat yöksi. Se oli tuskaa. Kaikki päättyi siihen, että kerran päätin: NYT SAA RIITTÄÄ! Marssin pilkkopimeässä sinne vintille ja menin istumaan lattialle. Huusin ääneen, että nyt saa tulla kaikki möröt ja hirviöt ja ufot. Im ready. Mitään ei tietenkään tullut, ja se helpotti. Siihen loppui se pelko.

Aikuisenakin voi pelottaa. Muistan kun hihittelin kaverilleni, joka pelkäsi hissejä hysteerisesti. Nauru loppui pian lentokoneessa. Tajusin, että pelkään siellä ihan samalla tavalla, kun kaverini hississä. Mulla on siis lentopelko. Pelkään turbulensseja ja kaikkia ääniä koneessa. Olen tosi peloissani. Työni kuitenkin pakottaa minut matkustamaan, joten olen joutunut kohtaamaan pelkoni ja usein. Omalla tavalla se auttaa.

Tässä olen matkalla Thaimaahan. Ensimmäinen pitkä lentomatkani vuonna 2010.

Isoin apu lentopelkoon oli ystäväni Annika, joka otti minut messiin aikanaan Thaimaan matkalle. Hän osoitti, että koneessa voi olla hauskaa ja ilman pelkoa. Se oli elämäni ensimmäinen pitkä lento. Kolmikymppisenä! Sen jälkeen olen jo matkustanut pidempiä matkoja muutamia kertoja. Pelko on jäänyt vähemmälle.

Orlandon tapahtumat veti hiljaiseksi. Pelolle ei saa antaa kuitenkaan valtaa. Se olisi muuten voitto väärään maaliin.

Parin viikon ajan olen pelännyt ihmisten ja tulevaisuuden puolesta. Olen pelännyt terrorismia, olen pelännut turvallisuuden heikentymisen puolesta, olen pelännyt tulevaa Amsterdamin matkaa. Pelkään, että väkijoukossa tapahtuu jotain.

Tiedän, että osa on ihan turhaa, mutta silti ajatukset pääsee valloilleen.
Ei pidä jossitella, eikä saisi pelkää. Koska jos pelolle antaa vallan, se saa otteen. Sitä en halua.

Silti en uskalla katsoa yöllä sängyn alle :)