Sosiaalinen elämä muuttui mediaksi

Muistan, kun perustin Facebook-tilini. Siitä on jo yli 10 vuotta. Se oli uutta, outoa, jännää ja ihmeellistä. Elettiin aikaa, jolloin Nokia oli suuri, tekstiviestit parasta ja puhelimissa kiersivät iloiset viestit ja kuvat. eipä sitä tajunnut, että kaikki tulee muuttuu...

Jos olit artisti tai työskentelit yrityksessä, kotisivut oli se juttu. Et ollut olemassa ilman sitä. Ensimmäisiä selfieitä otettiin puhelimella peilin kautta ja lähetettiin lähinnä kaverille, tv-chattiin tai omalle IRC-sivulle (oli muuten niin aikaansa edellä).

10 vuotta sitten iso osa tämän päivän sometähdistä oli juuri aloittamassa koulun, tarhassa tai leikkivät pihamaalla hippasta. Musiikki ostettiin cd-levyinä, osalla oli jo kannettavat mp3-soittimet ja läppärit olivat aloittamassa rynnistämistään useimpien kotiin. Älypuhelimien kohdalla marssi olo todenteolla alkamassa ja muutos käynnistymässä. Jos vertaa kaikea tilanteeseen nykyään, on moni asia toisin. Oikeastaan kaikki on muuttunut.

SOME TULI

Vuonna 2018 ihmisten arkea hallitsee median ja maailman raju muutos. Kaikki ovat lähellä, kaikki on saatavilla ja kaikki pitäisi olla hyvin. Samaan aikaan täydellisyyden tavoittelu on saanut uudet muodot ja niiden eteen tehdään käsittämättömiä siirtoja. Valitettan monilla totuus unohtuu somen ja muun alle. Tilalle astuu tavoitteellinen arki, missä ei ole varaa olla säröinen tai normaali.

Useat eivät myönnä lukevansa Seiskaa, mutta kuitenkin lukee. Harvat ei myönnä katsovansa Salkkareita, mutta silti katsoo. Julkisessa vessassa ei voi paskoa, mutta silti jokainen meistä paskoo päivittäin. Kysyttäessa mitä kuuluu, lähes aina kuuluu hyvää. Siinä on meidän todellisuus. Samalla karataan Faceen, Instaan, Snäppiin ja tubeen.

Somekanavat ja alustat ovat ihmiselle päivittäisen elämän keskus. Et ole olemassa tai asioita ei ole tapahtunut, jos sitä ei ole somessa. Toisaalta some mahdollistaa yhteydenpidon, on paikka sosiaaliselle kanssakäymiselle + mahdollistaa tiedon jakamisen.

Samaan aikaan todellisen ja epätodellisen raja on kadonnut tai hämärtynyt. Kaikki haluaisi täydellisen maailman, siellä on hyvä olla. Paratiisi?

MIELIKUVITUSMAAILMA

Somesta on tullut mielikuvitusmaailma. Se on maailma, missä kaikki on hyvin! Täydellisiä päiviä, täydellisiä ihmisiä, täydellistä elämää, täydellistä arkea. Se maailma on kutkuttavan ihana + siellä kaikki näyttävät aina hyvältä ja siellä ei ole murheita.

Somea hallitsevat ihmiset, yritykset ja kaupalliset toimijat. Sometähdet ovat ottaneet kukin omat alustansa haltuun. Youtubessa, Instagramissa ja Facebookissa ovat niiden omat suosikkinsa, joiden elämää seurataan orjallisesti. Julkaisuista tulee tykätä, kommentoida ja mielellään jakaa eteenpäin.
Sometähtien tulee toisaalta tehdä niin, koska heidän suosionsa perustuu tykkääjiin + siihen kuinka paljon sisältöä kulutetaan, kommentoidaan ja jaetaan. Tämä mahdollistaa kaupalliset yhteistyöt, elannon ja toimeentulon. Sä oot olemassa niiden vuoksi!

Samaan aikaan lasten, nuorten ja teinien elämä on muuttumassa. Enää ei riitä kaveriporukat, vaan nyt täytyy olla somessa. Se tarkoittaa tarpeeksi hyvää mobiililaitetta, mielellään hyvää kameraa + tietokonetta kotiin. Vanhemmille tämä tietää kuluja + tuotteiden myyjille rahaa. Lisäksi someen täytyy ladata muiden ihannoimia kuvia ja sisältöä merkkivaatteineen. Tähän päälle tulevat treenattu vartalo, ylellinen arki ja ongelmaton elämä. Sun täytyy näyttää hyvältä ja auta armias jos sun kuva ei saa tykkäyksiä... Sä et ole olemassa, jos sitä ei ole somessa.

Toki somessa ja sen käyttäjissä on PALJON HYVÄÄ!

TYKKÄÄMINEN = STATUS 

Hyväksyminen, kehut + tykkää-nappi on yhä isommalle joukolle tärkeintä päivässä. Se on meidän status koulussa, työpaikalla ja maailmassa. Luonnollisesti täydellisyyden tavoittelu näkyy arjessa: kalliita vaatteita, merkkituotteita, meikkiä, treeniä, stressiä ja paljon epätodellista todellisuuden tavoittelua. Kun ihmistä aletaan arvostamaan tykkäyksien ja somesuosion kautta, asettaa se helposti käyttäjät eriarvoiseen asemaan + kylvää kiusaamista ympärille.

Valtava määrä ihmisiä on sisällä kuplassa, josta ei ole ulospääsyä. Useat eivät edes halua pois. Somen täydellinen maailma tulee pitää yllä joka päivä. Se on raskasta, sillä kulissin pystyssä pitämiseen menee aikaa, rahaa ja valtavasti energiaa. Se on ihanaa viikon tai kaksi, mutta mikä tilanne on vuoden päästä? Entä kun ei enää jaksa? Ei ole vapaapäiviä. Sä katoot muuten.

Miksi some on muuttunut siihen suuntaan, missä kaikki elämän merkit ja täydellinen epätäydellisyys ei ole enää arvo, vaan pelätty asia? Miksi on niin vaikeaa jakaa myös epäonnistumista, tavallista arkea muille? Onko luonnollisuus katoamassa? Pelätäänkö me itseämme ja elämää?

Arvostan niitä, jotka pystyvät jopa päivittäin julkaisemaan elämästään vain ja ainoastaan täydellistä puolta. Koti on kuin suoraan sisustuslehdestä, rinnalla upea puoliso, vartalo treenattu, päällä vain merkkituotteita, ei ryppyjä, vimpan päälle meikki, ihania juhlia + lomamatkoja luksuskohteissa...

Samalla arvostaisin, jos nämä ihmiset näyttäisivät itsestään sen toisen puolen. Olisi ihanan piristävää nähdä välillä meikittömiä kasvoja, kurvikkaita vartaloja, perusvaatteita, normaaleja kotia, lomatkoja Tallinnaan. Elämä on kuitenkin yleensä kaikkea muuta kuin se todellisuus, mitä nähdään somessa.

POKS.

Kupla poksahtaa ja samalla kulissit kaatuu. Nykyään keinotekoisessa maailmassa se yleensä tarkoittaa tilin deletoimista, kuvien poistoa ja videoiden piilottamista.

Somessa on alkanut uusi ilmiö. Kateellisuus & viha. Täydellisyyden tavoittelu ja muiden elämän kyttääminen on kuluttavaa ja tilalle asettuu negatiiviset asiat. Tämä näkyy somessa. Ensimmäisenä päivänä ollaan kavereita, seuraavana päivänä vihataan. Vaikka somesta deletoisi kaiken sisällön, kukaan ei voi deletoida niitä tunteita tai ajatuksia, mitä me koetaan oikeasti. Valitettavasti näitä tunteita ei juurikaan somessa näy. Ja just niistä pitäisi puhua ja tuoda esille.

Pinnallinen ja vääristynyt kuva tekee hallaa useille. Se kannustaa elämään, missä ei voi olla virheitä, murheita, läskiä, ryppyjä, huonoja kuvia, vihaa tai mitään "oikeaa". Täydellisyys on tehty normaaliksi, joka saa koko ajan ihmisiä katsomaan maailmaa lasit päässä.

Me voidaan itse vaikuttaa, millainen some ja elämä meillä on. Haluatko pelkkää täydellisyyttä päivittäin vai kelpaisiko tilalle oikea elämä? Muistetaanko sinut ihmisenä vai someen ladatuista kuvista ja sisällöistä?

Me ollaan some.

KAHVIA, LISÄÄ KAHVIA!

Muistan lapsuudesta, että kaikki aikuiset joivat kahvia. Sitä hörppi kaikki ja jotenkin se edusti mulle aikuisuutta, eli sellaista mitä tulee tehdä sit vanhempana.

Itse en tykännyt kahvista. Se tuoksui hyvälle ja sen kanssa oli tarjolla aina kaikkea hyvää! Oli hauska katsoa ukkia, kun hän otti sokerinpuolikkaan, pisti sen huulelle ja hörppi lautaselle kaatanutta kahvia. Kaikki kruunattiin runsaalla kermalla. Vähintään yhtä hauskaa oli pilkkoa mummon luvalla sokeripihdeillä isoja paloja pienemmiksi, joita sit ukki käytti.

Mummolassa kylään tuli usein naapuritalojen isäntiä ja emäntiä. Kahvia juotiin aina. Vanhemmilla mummoilla oli tapana pyörittää peukaloita, kun tulivat tervehtimään. Siitä tiesi, että ne haluaa kahvia. Itselle se tilaisuus oli oivallinen, sillä me lapset saatiin samalla jotain hyvää: lasi mehua ja pullaa keksien kera!

Ensimmäisen kerran maistoin kahvia hoitotädin kanssa! Selma-Maija joi kahvia ja päätin uskaltaa kokeilla. Muistan sen hetken ikuisesti. Kahvia vähän kuppiin ja SE OLI NIIN PAHAA. Olin 6-vuotias, enkä ymmärtänyt miten pari vuotta nuorempi serkkuni tykkäsi kahvista. Oman mukini sain alas vasta sen jälkeen, kun siihen oli laitettu sokeria monta lusikallista ja paljon kermaa! Sen jälkeen kahvi sai jäädä.

Vasta lukioon mennessä kahvi tuli elämääni uudelleen. Se oli perinteinen koeviikko. Väsytti, hirveästi luettavaa, pitkä yö edessä ja silmät eivät pysyneet auki. Voisinko juoda kahvia, sehän piristää?
Hetken kuluttua keitin itselleni kahvia ja edessäni oli mustaa hyvältä tuoksuvaa, pahalta maistuvaa juomaa. Se oli yhtä pahaa, kuin muistin. Mutta oli pakko valvoa, pakko jaksaa. Päätin uhrautua koulun ja opiskelun vuoksi. Siitä se lähti.

Lukio opetti juomaan kahvia. Se oli hyvin pitkään kamala kokemus, mutta vähitellen totuin sen makuun. Se myös piristi ja suuhun jäi hyvä maku. Tykkäsin myös sen jättämästä tuoksusta. Olin koukussa!

Siitä käynnistyi vuosien kahvimatka. Se oli aika samanlainen vuodesta toiseen. Paljon kahvia maidolla. Pannu porisemaan ja kurkusta alas. Jossain vaiheessa maito alkoi jäämään pois kahvista, halusin siitä kuumempaa ja voimakkaampaa.

Olin harjoittelussa siviilipalveluksessa Reilun kaupan edistämisyhdistyksessä, missä edessä oli kokonaan ihan uusi kahvimatka. Pääsin seuramaan läheltä, millaiset olot kahvin viljelijöillä ovat ja toisaalta oivalsin, miten tärkeää on kiinnittää kahvin lisäksi huomiota viljelijöiden olosuhteisiin ja tuloihin. Pääsin ihan henkilökohtaisesti keskustelemaan yhden viljelijän kanssa. Se avasi paljon silmiä.

Reilu kauppa on kehittyvissä maissa viljeltävien ja valmistettavien tuotteiden sertifiointijärjestelmä, joka oikeasti tekee hyvää. Se avasi kahvin mulle ihan kokonaan uudelleen. Kävin kertomassa ja luennoimassa Reilun kaupan kahvista kouluilla, seurakunnissa ja jopa eduskunnassa. Tilaisuuden päätteeksi juotiin tietty kahvia ja maisteltiin erilaisia kahvimakuja.

Olin kotona pitkään kahvin kanssa aika tapojeni orja. Kahvinkeitin ja makutottumukset toki muuttuivat, mutta en en enempää ole hifistellyt.

Kaikki muuttui ystäväni luona Amsterdamissa. Ihmettelin, miksi kahvi täytyy hakea kapselikaupasta. No sinne lähdettiin pyöräilemään. Edessäni oli iso kauppa, siis ei kahvila vaan kahvikauppa!
Katsoin, kun ystäväni käveli tiskille ja alkoi tekemään tilausta. Sen jälkeen käveltiin takatiskille ja meille tarjottiin kahvit koneesta. SIIS KAPSELISTA KAHVIA, EIKÄ!

Tietysti olin alkuun, että ei ei ja ei. Eihän se voi olla hyvää. Perinteisesti olin varma, että nyt tulee sellainen äklö valmiskahvi, joka maistuu hirveelle...

Yllätys olikin melkoinen, kun asiallinen mies kysyi millaista kahvia haluaisin ja hän alkoi valmistaa sen. Kapseli koneeseen, yksi napinpainallus ja kone alkoi puhisemaan. Hörppäsin kahvia ja oli pakko myöntää itselle ja ääneen: Tää on hyvää! Loppuaika Amsterdamissa menikin juoden kahvikoneen kahvia. Maistellen eri kapseleiden makua ja ihmetellen, mikä tämä oikein on.

Suomessa oma kahvin juonti jatkui, mutta jäin kaipaa sitä toista kahvia. Kerran kävellessä Stoccan luona satuin katsomaan uutta, avautuvaa liikettä: NESPRESSO! Siis Suomeen avataan Nespresson liike, ei hitto! Joku oli lukenut mun ajatukset ja siinä se oli.

Juuri kun olin suunnittelemassa oman kahvikoneen ostamista itselle, tapasin Markon. Aloimme tapailla ja lopulta huomasimme seurustelevan. Kahvikoneen sijasta ajatukset olivaT muualla, kunnes muutimme lopulta yhteen. Kun purimme Markon tavaroita, nosti hän laatikosta yllätyksen: Nespresson kahvikoneen, jossa oli maidonvaahdottimet ja kaikki! HURRAA! Meidän keittiöön pöydälle saatiin mun Moccamasterin rinnalle valkoinen kahvikone.

Oli ihan kuninkaallinen fiilis kun sit yhdessä käveltiin Nespresson myymälään ja menimme ostaa ensimmäistä kertaa kahvikapselit! Jälleen uusi kahvimatka oli alkanut.

Nespresson kahvikone on ollut meillä käytössä nyt pari vuotta. Se on käytössä päivittäin. Mä oon kahvin suurkuluttaja. Arki alkaa perinteisellä pannukahvilla, koska mä juon niin paljon kahvia etenkin aamuisin. Mut illemmalla töiden jälkeen kotona Nespresson kone hurisee ja paljon. Rakastan niitä hetkiä iltaisin, kun saa jonkin erikoiskahvin ja välillä Marko tekee siihen kunnon maitovaahdot päälle. Itseasiassa me käytetään mantelimaitoa, jonka vaahto sopii kahvin kanssa täydellisesti.

Nespresson myymälästä käyn hakemassa aina jotain erikoismakuja. Mun suosikkeja ovat olleet appelsiini ja lakritsi + kesällä jääkahvit. Marko fiilistelee enemmän perusmakujen kanssa. Kahvikone on kyllä siinä mielessä hyvä, että voidaan juoda omia lemppareita - sopu säilyy! Käyn toki välillä varastamassa Markon tekemää vaahtoa omaan kuppiin, mut pääosin tykkään omasta kahvista enemmän sellaisenaan.

Kahvin suhteen oon siis tällainen suurkuluttaja + fiilistelijä. Hifistelen vähän, en liikaa. Mulle on tärkeää saada aamuisin paljon hyvää peruskahvia. Aikataulut ovat usein tiukkoja, joten haluan oman juoman tarvittaessa nopeasti ja riittävästi. Usein otan mukaan kahvia termusmukiin. Iltaisin on puolestaan ihana ottaa espresso tai joku makukahvi + syödä pari palaa tummaa suklaata. Parasta!

Nespresson suhteen mulla on ollut hyviä vuosia. Kahvi on superhyvää, kapselit voi kierrättää ja lisäksi on hienoa että yritys kiinnittää huomiota viljelijöihin ja kahvintuottajien oloihin. Yksi ongelma mulla on ollut: TARPEEKSI ISO KUPPI KAHVIA!

Tyydyin tilanteeseen, kunnes mut kutsuttiin tilaisuuteen missä tuli uutisia: UUSI KAHVIKONE JA UUDET KAPSELIT! Mitä hittoa, mitä tää on?

Sain käteen ison kupillisen törkeen hyvää kahvia: "Kristoffer, sun toiveisiin on vastattu, Vertuo-kahvikone tekee ISOJA + pienempiä kuppeja kahvia", siinä se oli, mun unelma. Valikoimassa on nyt 25 kahvisekoitetta ja viidessä eri kuppikoossa, hurraa!

Itselle ehkä kaikkein tärkein juttu on mahdollisuus saada isoja kuppeja kahvia! Tää on etenkin aamuisin paras mahdollinen juttu. Kapseleissa olevat koodit on se juttu. uusi kahvikone lukee koodin ja sitä kautta se tietää, miten ison kahvin saat. Kätevää!

Tällä viikolla onkin juhlapäivä! Meille muuttaa uusi kahvikone. Pian keittiössä on kolme erilaista keitintä. Seuraavaksi alkaa Markon kanssa neuvottelut siitä, luovutaanko jostakin. Se tarkoittaa sitä, että on aika juoda kahvia ja selvitellä asiaa :)

Kahvista lisätietoa täältä (Suomen Baristayhdistys ry)

Reilun kaupan kahvista lisää täältä (Reilun kauppa)

Nespresson Vertuo-järjestelmästä lisää täältä (Nespresso)