Se on jännä. Kun olin lapsi ajattelin, että nelikymppinen on pappaikä. Nelikymppinen on
oikeastaan vanhus, sellainen isätyyppi... KAUHEAN VANHA. Joopa joo. Vanhuudesta muistuttaa tämä kirjoitus, sillä muistelen menneitä!
Olen lähestymässä neljääkymppiä. Tässä kirjoittelen läppärillä verkkarit jalassa, pipo päässä ja kuuntelen Aquaa (90-luvun suosikkia). Miellän itseni nuoreksi, mutta useassa yhteydessä saan yhteiskunnalta ja eri yhteyksissä leiman aikuisuudesta ja lähestyvästä seniori-iästä.
Ehkä juuri musiikki tuo esille sen, että takana on vuosia. Aquan hiteistä ei ole aikaa vuosia, vaan VUOSIKYMMENIÄ. Barbie Girl julkaistiin 21 vuotta takaperin (1997).
Mä olen tanssinut tämän hitin tahtiin discossa.
Jos mietin ikääni, olen tietyissä asioissa jo liian vanha. En edusta enää nuorta tai nuoria. Joudun puhumaan nuoruudesta menneenä aikamuotona, koska olen aikuinen (lähempänä keski-ikäistä miestä). Samalla huomaan, että tietyissä asioissa minun päälle koitetaan laittaa väkisin sellaista senioripiparimuottia. En mä ole vanha!
Silti! Muistan Suomella olleen useamman presidentin. Kekkonen kuoli ollessani lapsi, oli Neuvostoliitto, Viron itsenäistyminen, Nokian nousu ja tuho. Olen nauhoitellut radiosta biisejä kasetille, katsellut ohjelmia VHS-kaseteilta ja ihmetellyt uutta kannettavaa puhelinta, jollainen naapurilla oli autossaan.
Olen kirjoittanut kirjeitä ystäville, lukenut deitti-ilmoituksia lehdistä ja teksti-tv:stä.
Olen ostanut irtokarkkejä markoilla kioskilta ja leikannut lehdistä idolien kuvia seinälle. Kauppoja oli joka paikassa: Tiimari, EKA-market, T-Market, Rabatti, Spar, City Sokos... Elanto.
Olen syntynyt LP-levyjen
aikana, siirtynyt c-kasetteihin ja niistä cd-levyjen valtakauteen. Siihen
perään tulivat iPodit, mp3-soittimet ja lopulta kaikki striimit ja somealustat.
Toisaalta se kertoo, että elettyjä vuosia on takana. Jumaliste, olen seurannut
Madonnan uraa hänen ensilevystään alkaen. Abba hajosi mun eläessä. Spice Girls tuli ja
meni... Entäs New Kids On The Block ja Backstreet Boys?
Michael Jackson, Prince, Whitney Houston, David Bowie ja Aretha Franklin. Legendoja. En koskaan uskonut uskonut, että he voisivat kuolla. Kaiken tämän olen joutunut todistamaan eläessäni.
Michael Jackson, Prince, Whitney Houston, David Bowie ja Aretha Franklin. Legendoja. En koskaan uskonut uskonut, että he voisivat kuolla. Kaiken tämän olen joutunut todistamaan eläessäni.
 |
| Tätä katsottiin telkkarista sunnuntaisin: Beverly Hills 90210. |
Entäs muoti? Tajuan totisesti olevani nelikymppinen, sillä juuri nyt muodissa
ovat täsmälleen samat asiat, kuin itse koin ensimmäistä kertaa 90-luvun alussa:
Levikset, Lacoste, pikkupipot, pilottirotsit, napaan asti asti vedetyt farkut,
nappiverkkarit, paljaat nilkat, Adidas... nykyteinien himoittu look on jo käyty
läpi YLI 25 VUOTTA SITTEN!
Helsinki?
Olen asunut Helsingissä nyt 20 vuotta. Koko kaupunki näyttää muuttuneen.
Muistan, kun kävin Aira Samulinin Rytmikkäiden harjoituksissa Lepakossa. Lähes tyhjä Ruoholahti on nykyään täyteen rakennettu. Viereinen Jätkäsaari kohoaa kovaa vauhtia ja sama tapahtuu Pasilassa, Kalasatamassa ja Herttoniemessä.
Elämään mahtuu tosiaan vuosia. Nelikymppisenä olen päässyt todistamaan
kolikkopuhelimien katoamista katukuvista, kännyköiden ilmestymistä jokaiselle
matkaan ja siihen olennaiset tekstiviestit + matopeli.
Olen elänyt aikaa, jolloin ihmeteltiin sähköposteja, verkkoa (netti), kotisivuja, MTV:n musiikkivideoita ja kaikki olivat innoissaan faksista! Olen odottanut joka perjantai uutta Dallas-jaksoa telkkarissa. Kuka muistaa, kun MTV3 oli osa Ylen kanavia, jossa siirryttiin välillä mainostelkun puolelle?
Olen elänyt aikaa, jolloin ihmeteltiin sähköposteja, verkkoa (netti), kotisivuja, MTV:n musiikkivideoita ja kaikki olivat innoissaan faksista! Olen odottanut joka perjantai uutta Dallas-jaksoa telkkarissa. Kuka muistaa, kun MTV3 oli osa Ylen kanavia, jossa siirryttiin välillä mainostelkun puolelle?
Sosiaalinen media! Facebook, Twitter, YouTube ja Instagram. Muistan, kun jouduin työpaikalla vakuuttamaan, että nämä ovat tulevaisuuden vaikuttamispaikat. Minulle nautettiin, kun loin somesivuja ja olin ylpeä ensimmäisistä 50 "seuraajasta". Olen käynyt sen tuskan läpi, kun nämä tietokoneelle luodut somealustat yrittivät "muuttua" mobiiliystävälliseksi. Ei puhuttu mistään appeista, ei todellakaan.
Minun nuoruudessa ei ollut somevaikuttajia. Silloin oli julkkiksia, jotka näkyivät lehdissä, Kymppitonnissa tai Bumtsibumissa (televisiossa + radiossa). Nettiaikakauden ja kotisivubuumin jälkeen vuoron saivat erilaiset bloggarit, josta some on ottamassa niskalenkkiä. Vuonna 2018 et ole mitään, jos et ole somessa. Lomamatka, joulu tai häät eivät ole tapahtuneet oikeasti jos et ole raportoinut niistä somessa... huoh.
Palataan tähän nelikymppisen maailmaan.
Aika moni samassa iässä oleva tuttavani on nykyään naimisissa. On lapsia, talot, mökit, lemmikit ja erot. Elämä on seesteistä ja useiden jälkikasvu on jo parikymppisiä. Minä vielä odottelen useita näitä tapahtuvaksi.
Osa ikäisistäni on jo ukkoontunut ja akkaantunut. Kun jutellaan, ollaan kovin erilaisia. Useat ovat jo lannistuneet elämäänsä ja toteavat, että eihän tässä enää ole mitään tehtävissä: On ryppyä, uraa ja sellainen perusarki. Eronneet kamut muistuttavat, että ei ole enää juurikaan vientiä, eikä jaksa hillua. Toisaalta jokainen nelikymppinen tietää, että krapula tässä iässä on helvettiä (siitä tietää, että on vanha, ha ha!).
Työelämässä nelikymppinen on toisaalta arvostettu ihminen, mutta mikäli menetät työsi, alat olla jo vanhus. Tilalle saadaan nuorempia, jopa sinua kaksi vuosikymmentä nuorempia koulusta valmistuneita UUSIA KYKYJÄ.
Entä naama? Aiemmin kirjoitin siitä, että naamassa alkaa näkymään vuodet hyvässä ja pahassa. Some lisää valtavasti paineita, sillä nykyään sporttilook ja fitness ovat valtavan suosittuja. Kaikki haluaa olla fitissä.
Nelikymppisenä joutuu usein toteamaan, että ei ole enää samassa sheipissä kuin 10 vuotta takaperin. Se on fakta. Lihas ei kasva, rasva palaa hitaammin ja palautuminen kestää ja kestää. Siihen päälle ensimmäiset harmaat hiukset, silmäpussit ja RYPYT. Niitä on. Onneksi on Aira, joka tässäkin näyttää esimerkkiä :)
Aika moni samassa iässä oleva tuttavani on nykyään naimisissa. On lapsia, talot, mökit, lemmikit ja erot. Elämä on seesteistä ja useiden jälkikasvu on jo parikymppisiä. Minä vielä odottelen useita näitä tapahtuvaksi.
Osa ikäisistäni on jo ukkoontunut ja akkaantunut. Kun jutellaan, ollaan kovin erilaisia. Useat ovat jo lannistuneet elämäänsä ja toteavat, että eihän tässä enää ole mitään tehtävissä: On ryppyä, uraa ja sellainen perusarki. Eronneet kamut muistuttavat, että ei ole enää juurikaan vientiä, eikä jaksa hillua. Toisaalta jokainen nelikymppinen tietää, että krapula tässä iässä on helvettiä (siitä tietää, että on vanha, ha ha!).
Työelämässä nelikymppinen on toisaalta arvostettu ihminen, mutta mikäli menetät työsi, alat olla jo vanhus. Tilalle saadaan nuorempia, jopa sinua kaksi vuosikymmentä nuorempia koulusta valmistuneita UUSIA KYKYJÄ.
Entä naama? Aiemmin kirjoitin siitä, että naamassa alkaa näkymään vuodet hyvässä ja pahassa. Some lisää valtavasti paineita, sillä nykyään sporttilook ja fitness ovat valtavan suosittuja. Kaikki haluaa olla fitissä.
Nelikymppisenä joutuu usein toteamaan, että ei ole enää samassa sheipissä kuin 10 vuotta takaperin. Se on fakta. Lihas ei kasva, rasva palaa hitaammin ja palautuminen kestää ja kestää. Siihen päälle ensimmäiset harmaat hiukset, silmäpussit ja RYPYT. Niitä on. Onneksi on Aira, joka tässäkin näyttää esimerkkiä :)
Entäs minä?
Olen saanut paljon hymyjä + naurua (ihmettelyä) läheisiltäni siitä, että vauhtia riittää edelleen... Olen neljäkymppisenä innoissani Lintsistä (edelleen), piirretyistä, huonoista vitseistä ja lippalakeista. Rakastan hullutella ja laittaa huumoria päiviini.
Toki välillä mieleen tulee se tilanne, missä kohtaan useita ikäisiäni henkilöitä. On ne talot ja perheet ja pikkutakit ja Mersut ja rauhallinen arki. Pitäisikö munkin muuttaa jotain omasta elämästä? Hankkia se pikkutakki? Laittaa tatskat piiloon? Ostaa Klaukkalasta talo? Lopettaa somettaminen... Kyl näitä miettii. Se on just se stigma. Pitäs olla tietynlainen.
Se, että mittarissa on kohta pyöreitä on hienoa! Ja onhan tässä päässyt seuraamaan ihan älyttömästi kaikkea siistiä läheltä + miten maailma muuttuu jopa vuodessa. Niistä olen ylpeä ja välillä jopa haikeana.
Nelikymppisyyden huomaan monesta asiasta. Baarit ja bilettäminen ei kauheasti houkuttele. Osaan arvostaa hyviä iltoja kavereiden kanssa ja on vain siistiä olla kotona ja herkutellä hyvällä safkalla ja lasillisella viiniä. Löydän itseni ihmettelemästä nykymaailman menoa ja pyörittelen silmiä nuorison tekemiselle.
Olen saanut paljon hymyjä + naurua (ihmettelyä) läheisiltäni siitä, että vauhtia riittää edelleen... Olen neljäkymppisenä innoissani Lintsistä (edelleen), piirretyistä, huonoista vitseistä ja lippalakeista. Rakastan hullutella ja laittaa huumoria päiviini.
Toki välillä mieleen tulee se tilanne, missä kohtaan useita ikäisiäni henkilöitä. On ne talot ja perheet ja pikkutakit ja Mersut ja rauhallinen arki. Pitäisikö munkin muuttaa jotain omasta elämästä? Hankkia se pikkutakki? Laittaa tatskat piiloon? Ostaa Klaukkalasta talo? Lopettaa somettaminen... Kyl näitä miettii. Se on just se stigma. Pitäs olla tietynlainen.
Se, että mittarissa on kohta pyöreitä on hienoa! Ja onhan tässä päässyt seuraamaan ihan älyttömästi kaikkea siistiä läheltä + miten maailma muuttuu jopa vuodessa. Niistä olen ylpeä ja välillä jopa haikeana.
Nelikymppisyyden huomaan monesta asiasta. Baarit ja bilettäminen ei kauheasti houkuttele. Osaan arvostaa hyviä iltoja kavereiden kanssa ja on vain siistiä olla kotona ja herkutellä hyvällä safkalla ja lasillisella viiniä. Löydän itseni ihmettelemästä nykymaailman menoa ja pyörittelen silmiä nuorison tekemiselle.
Olen välillä huolissani kaikista niistä, jotka ovat syntyneet someaikakauteen. Useiden elämä perustuu niin paljon tykkäämisen ja kehujen varaan. Pärjäävätkö he, kun kupla poksahtaa? Olenko mä fossiili heidän silmissään?
Selkeästi olen vanha, koska muistelen elettyä elämää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti